Kati toteutti haaveensa välittäjän työstä ja myi asuntonsa itse Dixun avulla

Kati perheineen oli jo tovin leikitellyt ajatuksella uudesta, isommasta kodista. Vaikka nykyinen rivitaloasunto olikin tullut 14 asumisvuoden jälkeen äärimmäisen rakkaaksi, neliöt kävivät kasvavien lapsien myötä turhan ahtaiksi ja haaveissa siinsi omakotitalo. Vuosien varrella hän ehti nähdä useampien palveluntarjoajien mainoksia, mutta erityisesti mieleen jäi täysin uusi tuttavuus – Dixu.

"Kun päätös asunnon myynnistä tehtiin, siitä oli jo pitkä aika, kun näin ensimmäisen Dixun mainoksen. Innostuin konseptista välittömästi, varsinkin sen tarjoamasta mahdollisuudesta asunnon itsemyyntiin. Olen nimittäin aina haaveillut kiinteistönvälittäjän urasta ja Dixu & Minä -paketissa vaikutti olevan mahdollista kokeilla siipiään alalla, päästen esittelemään asuntoa ja hieromaan kauppoja – ilman huolta taustatöistä. Pääasiallinen syy sille, miksi halusimme jonkinlaista ulkopuolista apua oli juurikin paperirumba, jonka pystyimme välttämään Dixun ansiosta", Kati perustelee.

Katilla ei ollut siis haasteita valita Dixun kahden palvelupaketin välillä, vaan heti alusta lähtien oli selvää, että hän haluaisi itse esitellä oman kotinsa potentiaalisille ostajille. Kun ajatus asunnon myynnistä oli ehtinyt muhia pidemmän aikaa, oli helppo lähteä prosessiin kevein mielin. Pian palvelupaketin valinnan jälkeen alkoikin tapahtumaan.

"Kaikki sujui niin helposti ja vaivattomasti. Teimme itse esittelytekstin, Dixu täytti isännöitsijäntodistuksesta tiedot ilmoitukseen ja taitava ammattikuvaaja kävi ottamassa asunnosta kuvat, joista yksi sitten digistailattiin. Oma suosikkini markkinointimateriaaleista oli ehdottomasti virtuaaliesittely, jossa ostajaehdokkaat pääsivät virtuaalisesti kiertämään asunnon läpi, aivan kuin olisivat paikan päällä", Kati kertaa.

Virtuaaliesittely antaa myytävästä kohteesta valokuvia konkreettisemman näkemyksen.

Vauhti ei suinkaan hiljentynyt ensimmäisten askelten jälkeen. Rivitalokoti herätti runsaasti kysyntää ja kävi selväksi, että Kati pääsisi kokeilemaan siipiään oman elämänsä kiinteistönvälittäjänä asuntonäytön muodossa hyvinkin nopealla aikataululla.

"Laitoimme asuntomme myyntiin iltapäivällä ja samana iltana sähköpostissani oli jo ensimmäisen kiinnostuneen ostajan viesti. Seuraavina päivinä yhteydenottoja kertyi useampia", Kati kertoo.

Jotkut arastelevat itsemyyntiä ajatellen, että myyntitapa voi karkoittaa potentiaaliset ostajat. Me Dixussa opastamme itsemyyjiämme antamaan esittelyyn saapuville omaa rauhaa tutustua asuntoon, mutta myös kertomaan olennaisimmat asiat myytävästä kohteesta sekä olemaan tavoitettavissa lisäkysymysten herätessä. Ostajaehdokkailla ei siis ole syytä ahdistua kodinomistajan läsnäolosta. Asunnon myyjänä on myös hyödyllistä miettiä tilannetta omalle kohdalle, jäisikö unelmakoti hankkimatta vain siitä syystä, että sitä myy nykyinen omistaja? Dixu & Minä -paketin valinnut Kati lähti asuntonäytöille luottavaisin mielin, eikä missään vaiheessa epäillyt sitä, että itsemyynti estäisi asuntokaupat. Ajatusmalli osoittautui oikeaksi.

"Emme voineet uskoa, miten nopeasti saimme pitää ensimmäisen näytön. Paikan päällä käyneet tykkäsivät todella paljon siitä, että esittelimme kotiamme itse, eikä kukaan ulkopuolinen välittäjä. Mustakin se esittely oli tosi hauskaa", Kati iloitsee.

Ei vaadittu montaa esittelyä, kun kauppoihin johtanut tarjous tehtiin ja Kati pystyi onnittelemaan itseään sekä perhettään onnistuneesta asunnon itsemyynnistä. Päällimmäiseksi Katille jäi mieleen prosessin pikainen eteneminen ja positiivinen asiakaskokemus: "En voinut uskoa, kuinka nopeasti kaikki loksahti paikalleen. Olemme erittäin tyytyväisiä saamaamme palveluun ja onnellisia siitä, että valitsimme Dixun. Olen kertonut Dixusta kavereille ja läheisille, jotka kaikki ovat olleet tosi kiinnostuneita. Teimme lopulta kaupat myös uudesta kodista pian omamme myynnin jälkeen ja saimme muuton onnistumaan niin, että vietimme joulun ikiomassa omakotitalossa. Iso kiitos vielä kaikesta!".

Dixu

Dixu